Tukkeutunut suoni - valtatie 12

 

 

Raumalta Huittisten, Tampereen, Hollolan ja Lahden kautta Kouvolaan kulkeva valtatie 12 on yksi merkityksellisimpiä valtaväyliä Suomessa. Tämä 339 kilometrinen mittainen valtatie on suomalaisen elinkeinoelämän valtasuoni, joka yhdistää läntisen Suomen Kymenlaaksoon ja sitä kautta jatkoyhteyksineen myös Venäjän Pietarin miljoonakaupunkiin.

 

Kuva VT12 Hollola-Kouvola väli

 

Valtatie 12:n vaikutusalueella on kansallisesti merkittävin perusteollisuuden ja logistiikan keskittymä, jossa syntyy noin puolet Suomen perusteollisuuden liikevaihdosta.

Valtatie 12:n vaikutuspiiri pitää sisällään noin 2 miljoonaa asukasta. Yhdistettynä Etelä-Suomen ja Pietarin alueen luoma vyöhyke, asuu tällä alueella yhteensä noin 18 miljoonaa asukasta.

 

Mutta nykyisellä linjauksellaan Suomen keskeinen poikittaisliikenteen valtasuoni on pahasti tukoksissa. Pullonkaulat, joita tiellä on, eivät pysty kakistelematta nielemään niitä liikennemääriä, joita valtatie 12:lla tänä päivänä rullaa.

Uutiset

23.08.2010

Uutinen

Tiehanketta koskeva seminaari järjestettiin Kouvolassa 23. päivä elokuuta. Voit ladata tilaisuuden materiaalia luettavaksi alla olevista linkeistä.

Uutinen

Pro Vt12 mediassa

Pro VT12 Mediassa

"Puuhastelu saa riittää" - artikkeli Etelä-Suomen Sanomissa

 

"Valtatie 12 huutaa lisäkaistaa" - Kouvolan Sanomat, 24. elokuuta 2010

 

"Valtatie 12 halutaan 60-luvulta nykypäivään" - Kouvolan Sanomat

 

Tiehanketta koskeva seminaari pidettiin 23. elokuuta 2010. Seminaaripressitiedotteen voit ladata tästä. Seminaariaineistoon voit tutustua seminaaria koskevalta sivulta.